Edelleen elossa

Voisin olla parempi päivittämään blogia, voisin olla positiivisempi, voisin nukkua enemmän, voisin olla järjestelmällisempi koulun suhteen, ja ennen kaikkea – voisin olla paremmassa kunnossa ja juosta kovempaa. Mutta entä jos keskittyisin vain olemaan tässä ja nyt. Tekemään kaiken niin hyvin kuin juuri nyt voin.

Viimeiset pari kuukautta on vierähtänyt omia ajatuksia kasaillessa, ja siksi on myös tutunut vaikealta kirjoittaa blogiin mitään järkevää, vaikka paljon onkin tapahtunut.  Takaketjun lihakset, erityisesti takareidet ja pakarat, ovat oikutelleet joululomasta lähtien ja kovavauhtista juoksua on kertynyt säälittävän vähän. Peruslenkkejä olen pystynyt juoksemaan kohtuullisesti, mutta kovat harjoitukset ovat tapahtuneet suurimmaksi osaksi vastavirta-altaassa. Kaikki sai luultavimmin alkunsa loman aikana lantion virheasennosta, johon en tajunnut ajoissa puuttua.

Minusta tuntuu kuitenkin, että fyysisten ongelmien sijaan suurin ongelmani on nyt korvien välissä. Syksyllä kamppailin hengityksen kanssa, ja nyt kun jalat eivät ole pelanneet ihan toivotusti tuntuu että koko kroppa on stressistä jumissa. Pelkään, etten pysty enää juoksemaan kovaa ja tarkkailen joka ikistä tuntemustani. Alkusyksystä treenit tuntuivat sujuvan kuin tanssi ja nyt kun kelaan taaksepäin, muistan silloin suhtautuneeni myös itseeni paljon positiivisemmin.

Olen lukenut valtavasti artikkeleita henkisen ja fyysisen hyvinvoinnin yhteydestä, mutta vasta täällä ollessani niiden suhde on todella konkretisoitunut. Kun tiedän, että muut uskovat minuun ja ennen kaikkea uskon itse omaan tekemiseeni, asiat myös onnistuvat.

Olen saanut paljon apua jalkaongelmiin ja ensiviikolla pääsen kokeilemaan kovempaa ratajuoksua. Silti koen nyt kaikkein tarpeellisimmaksi henkisen valmentautumisen, johon olen myös saanut hyviä apuvälineitä.

Eivätkä ne asiat nyt niin huonosti ole. Päivät ovat ihanan valoisia ja melko lämpimiäkin jo.  Polut sulavat kovaa vauhtia ja kohta pääsee taas juoksemaan pehmeämmille alustoille.

-Venla