|
Wildcats cross-country |
Onnistuimme valitsemaan opiskelukaupungin, jossa juokseminen on in. Varsinkin
viikonloppuisin vuorenrinteiden kapeilla serpentiinipoluilla on väkeä ruuhkaksi
asti ja juoksijoita on huomioitu lukuisilla juomapisteillä polkuverkoston
varrella. Juoksun suosiosta kertoo myös lukemattomien ja mitä erikoisemmilla
tavoilla nimettyjen juoksutapahtumien määrä. Pari viikkoa sitten ajankohtainen
tapahtuma oli Halloweenin kunniaksi järjestetty Zombie Run, jossa juostiin
karkuun tapahtumajärjestäjän palkkaamia zombeja pitkin Ogdenin pääkatua. Tällä
viikolla kaupungissa järjestetään myös Nearly Naked Mile, jossa mitä
ilmeisemmin juostaan vähäisellä vaatetuksella, ja vielä ennen joulua ehditään
pinkaista Santa Run, jossa osallistumisen edellytyksenä on pukeutua
joulupukiksi. Meidän joukkue on kuitenkin tyytynyt juoksemaan ihan normaaleja
maastokisoja koulun villikissa-logo poskeen tatuoituna.
|
Marraskuinen treenivarustus |
Vastapainona lenkkeilijöitä viliseville vuoristopoluille, Ogden on myös
hyvin tyypillinen pohjois-amerikkalainen kaupunki, jossa kaikkialle mennään
autoilla, oli määränpää sitten ihan lähellä tai vähän kauempana. Saimme Pihlan
kanssa kauhistuneita katseita, kun joukkuekavereille selvisi että kävelemme
joka päivä mailin (1,6 km) kouluun ja mailin takaisin. Kaikilla muilla joukkueessa
on oma auto, ja vaikka koulu näkyisi ikkunasta, ei se estä autoilua.
Autojen myötä Ogden on myös autokaistojen luvattu maa. Burger Kingin
autokaista ei ole varmasti suomalaisillekaan mitään uutta, mutta naurua täytyy
pidätellä, kun autoilijat kurvaavat autokaista-apteekkiin, pankin autokaistalle
tai parkkipaikalle rakennettuun elokuvateatteriin, jossa elokuvaa katsellaan
jättimäiseltä valkokankaalta omasta autosta käsin.
|
Kisabussi |
Weber State on tuonut paljon uutta näkökulmaa harjoitteluuni. Vaikka sain
Suomessakin harjoitella hyvissä olosuhteissa, uskon että maisemanvaihdos ja
uudet ärsykkeet tuovat uutta lentoa juoksuuni. Olen tänä syksynä juossut
kilometreissä mitattuna huomattavasti aiempia Suomessa viettämiäni syksyjä
vähemmän. Osaksi tämä johtuu Yhdysvalloissa tällä hetkellä meneillään olevasta
maastojuoksukaudesta, joka Suomen syksyistä puuttuu käytännössä kokonaan.
Toisaalta tunneissa mitattuna aikaa harjoituksiin, kaikkine oheistoimintoineen,
kuluu huomattavasti aiempaa enemmän ja olen saanut mahdollisuuden panostaa
enemmän lihashuoltoon. Myös peruslenkit ovat olleet keskimäärin vauhdikkaampia
kuin Suomessa.
Jokainen harjoitusviikko rakentuu pääpiirteittäin samalla tavalla. Tiistai
ja torstai ovat kovien harjoitusten päiviä. Muulloin juostaan eritehoisia peruslenkkejä;
arkipäivinä lenkki sekä aamulla että iltapäivällä, ja lauantaisin vain yksi
pidempi lenkki (n. 20km). Sunnuntaisin saa juosta kevyttä tai levätä, oman
tuntemuksen mukaan. Kevyet lenkit päätetään satasiin joko mäessä tai radalla,
ja lisäksi päälle tehdään vielä koordinaatioita, loikkia sekä
keskivartalojumppaa. Kovina päivinä juoksutreenin päälle tehdään myös voimaharjoitus,
joka sisältä mm. perinteistä rinnallevetoa, yhdenjalan kyykkyjä, leuanvetoja
sekä keskivartaloa. Kovien vetojen ja voimatreenin yhdistelmä vaati alkuun
hieman totuttelua niin päältä kuin jaloiltakin, sillä treeni venyy ajoittain hyvin
pitkäksi ja kuormittavaksi enkä ole aiemmin ajoittanut vetoja ja voimaa samalle
päivälle.
|
Näissä korkeuksissa |
Näin maastokaudella kovat harjoitukset juostaan joko nurmikentällä tai
pientä lampea kiertävällä asfaltti/hiekkatiellä. Rataa käytetään tällä hetkellä
vain lenkin päälle vedettäviin satasiin ja jumppailuun. Henkilökohtaisesti
nautin maastossa vedettävistä treeneistä ratatreenejä enemmän, ja jalatkin
kiittävät pehmeästä alustasta. Oman haasteensa harjoituksiin ovat, ainakin näin
alkuun, tuoneet korkeuserot sekä kuiva ja ajoittain saastunut ilma. Asumme n.
1450 metriä merenpinnan yläpuolella ja treenejä tehdään aina 1700 metrissä
asti. Vaikkei täällä vielä huikaisevissa korkeuksissa ollakaan, huomaa eron
välillä hengityksessä ja jaksamisessa.
|
Pitkiä vetoja (kuva:http://www.standard.net/) |
Itse treenien lisäksi uutta on myös harjoittelu ja kilpailu joukkueena.
Aamulenkkejä lukuun ottamatta kaikki treenit juostaan porukassa ja kovemmissa
harjoituksissa parikymmentä tyttöä on jaettu tasoryhmiin, joilla jokaisella on
oma vetovauhtinsa. Joukkueen tuki tuo valtavasti lisää potkua erityisesti
väsymyksen hetkellä. Suomessa totuin harjoittelemaan pääsääntöisesti yksin,
mutta tänne tullessani yksilölaji sai aivan uuden ulottuvuuden. Kisoissa ei
olekaan enää kyse vain minusta, vaan joukkueen eteen tehtävästä työstä.
Maastokisoissa tavoitellaan mahdollisimman hyvää sijoitusta joukkueena. Hyvä
sijoitus merkitsee pisteitä koululle ja siten menestymistä kansallisessa
vertailussa. Kisoissa joukkuekavereiden tsemppaus on välillä jotain aivan
uskomatonta ja oma suoritus toissijainen. Muistan kun ensimmäisessä maastokisassani
aloin hyytyä, ja joukkuekaverini ohitti minut kädellä reittään hakaten ja
samalla huutaen: ”Come on girl, you can do it! Stay with me!” Itse en
hengästyneenä kesken suorituksen pystynyt huutamaan mitään vastaukseksi.
Myös uudenlainen valmentajasuhde on vaatinut hieman totuttelua. Suomessa
minulla oli hyvin läheinen suhde valmentajaani ja totuin saamaan paljon
huomiota. Täällä puolestaan valmentaja on vastuussa lähes 40 juoksijasta eikä
aina ole aikaa henkilökohtaisille juttutuokioille, vaikka jokaisen yksilölliset
tarpeet hyvin huomioidaankin.
Maastokausi alkaa olla lopuillaan ja harjoitukset alkavat hiljalleen
tähdätä kohti kuukauden kuluttua starttaavaa sisäratakautta. Vaikka maastossa
juokseminen on lähellä sydäntä, maltan tuskin odottaa ensimmäistä
ratakosketusta.
|
Treenaaminen on kivaa |
-Venla